Huolenpito omaisista

Tim 5:8 ”Mutta jos joku ei pidä huolta omaisistaan ja varsinkaan ei perhekuntalaisistaan, niin hän on kieltänyt uskon ja on uskotonta pahempi”.

Entisajan yhteiskunnassa omaisilla oli vastuu omista läheisistään. Paavalin opetuksesta tämä käy selvästi ilmi. Seurakunnassa saattoi olla ihmisiä, jotka ottivat huolehtiakseen esimerkiksi leskistä, jos heillä ei ollut omia läheisiä. Lesket olivat todella huonossa asemassa sen ajan yhteiskunnassa. Heitä ei saanut jättää heitteille.

Meidän tulisi olla suunnattoman kiitollisia, että meillä on yhteiskunnan puolesta järjestetty vanhusten ja yleensäkin sairaitten hoito. Emme osaa riittävästi arvostaa tätä asiaa. Olen usein sanonut, että tyytymättömät ihmiset pitäisi lastata linja-autoihin ja viedä vaikka kuukaudeksi Karjalaan. Uskon, että sen reissun jälkeen tänne palaisi joukko tyytyväisiä ja kiitollisia ihmisiä.

Parantamisen varaa varmasti on. Sen osoittavat viimeaikaiset uutiset vanhusten hoidon parissa esiin tulleista puutteista – jopa todella räikeistä.

Yhteiskunnan todellinen luonne tulee esiin siinä miten se pitää huolta kaikkein heikoimmista.

Mutta kaikkea ei saa kuitenkaan heittää yhteiskunnan harteille. Omaisilla on yhä vastuu omista läheisistään. Ihminen tarvitsee muutakin kuin huoneen, puhdasta ja lämmintä ja ruokaa. Yksinäisyys on monen ikäihmisen suuri kärsimys. He tuntevat usein olevansa todella yksin. Avustajilla on kiire, he ennättävät tehdä vain nopeasti kaikkein välttämättömimmät toimensa – ja kiireesti uuteen kohteeseen. Mutta Paavalin kehoitus pitää huolta omaisistaan velvoittaa meitä vielä tänäänkin.

On todella surullista, jos läheinen ihminen jätetään yksin. (Kyllä sukulaiset ilmestyvät paikalle, kun hautajaiset tulevat ja mahdollinen perinnön jako lähestyy!)

Ja haudalla käydään laskemassa kukkalaite, jossa saattaa lukea ”syvästi kaivaten”, vaikka vuosia on mennyt näkemättä eikä kaipauksesta ollut tietoakaan silloin, kun vainaja oli vielä elossa. Tämä on tietysti karrikoitua, mutta joskus myös totta.

Siksi tehdään omaistemme kohdalla oma osuutemme – omavastuu, kuten usein vakuutuksissakin vaaditaan. Sitä mitä olemme tehneet omaistemme hyväksi, ei koskaan tarvitse katua. Sama koskee tietysti muitakin apua tarvitsevia läheisiämme, ei ainoastaan vanhuksia. Sellainen voi olla sairas tai vammainen perheenjäsen tai aivan ulkopuolinen lähimmäisemme. Siihen uhrattu aika on oikein käytettyä. Se tuo hyvän mielen jo tässä ajassa ja se on arvokasta Jumalan silmissä. Tällä palvelutyön saralla on runsaasti vapaita paikkoja. Ja palkka on suuri!

Raimo Palola